Kaken keittiö | Jussi Vento | 21.6.2016

Juhannusresepti: grillattua siikaa ja kukkakaalia

Kuvaajan nimi

Juhannuksena on hyvä vähän hengähtää ja pysähtyä grillin äärelle ihmettelemään suomalaisen suven rauhaa sekä nauttia kunnon ateria. Maailman parhaan kokin titteliä jahtaava Eero Vottonen, Bocuse d’Or kandidaatti, valmisti Kaukokiidolle oman juhannusmenun. Menussa pääosaa näyttelevät kotimaiset raaka-aineet.

Grillattua siikaa ja kukkakaalia

Kuva: Eero Vottonen

– Kotimaisten raaka-aineiden suosiminen sesongin mukaan on ehdottomasti osa kesääni, toteaa Eero.

Kukkakaali taitaa olla yksi niistä asioista, joka jakaa mielipiteitä melko vahvasti. Joku tykkää, toinen ei suostu edes maistamaan. Mutta, kun heität sen grilliin, niin johan alkaa tapahtua!

– Ensimmäiset kotimaiset kukkakaalit ovat kohta parhaimmillaan ja kokonaisena kypsennettynä grillissä siitä tulee mahtava makuista,  Eero jatkaa innostuneena.

Tämän reseptin avulla haluamme toivottaa kaikille suomalaisille oikein leppoisaa ja makoisaa juhannusta. Juhannuksena kannattaa antaa aikaa niille asioille, joita elämässä arvostaa.

– Juhannus on ollut minulle pikkupojasta lähtien tärkeä juhla, ja paras tapa viettää sitä on hyvän ruuan ja seuran merkeissä.

Grillattua siikaa ja kukkakaalia

4 annosta

Siika

2kpl suomustettu ja perattu siika ( n 500g/kpl )
suola, mustapippuri, sitruuna, tilli sekä oliiviöljy

Viillota siikojen nahka kevyesti terävällä veitsellä. Penslaa kalat oliiviöljyllä sekä mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita kalat kuumaan grilliin ja pidä noin 4min/puoli. Myös halsteri toimii hyvin. Kun siiat ovat kypsiä mausta ne vielä oliiviöljyllä, sitruunanmehulla sekä tillillä.

Kukkakaali

1kpl keskikokoinen kukkakaali
suola, mustapippuri, voisula sekä parmesanjuusto

Laita kukkakaali folioastiaan ja penslaa se voisulalla. Mausta reilusti suolalla ja mustapippurilla. Laita kukkakaali grilliin ja kypsennä kovalla lämmöllä kannen alla noin 20-25 min. Voitele kukkakaali vielä voisulalla ja raasta päälle runsaasti parmesan juustoa.

Hapankermakastike

200g creme fraiche
50g piimä
20g siian mäti
ruohosipuli, tilli, suola, sitruunanmehu

Hienonna yrtit ja sekoita muiden aineiden kanssa. Mausta suolalla sekä sitruunanmehulla. Tarjoa kastike siian ja kukkakaalin kera.