Asiakkaat | Katarina Hellström-Peippo | 15.6.2021

Kiilto ja Kaukokiito kulkevat yhdessä kohti entistä vastuullisempaa tulevaisuutta

Vastuullisuus puhututtaa nyt enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin, mutta suomalaiselle Kiillolle se on ollut osa arkea jo pitkään. Työ ympäristövastuullisuuden puolesta on ollut pitkäjänteistä ja toimenpiteitä on tehty ja tehdään edelleen monilla eri alueilla mm. raaka-aineiden, energiatuotannon sekä pakkausten optimoinnin osalta.

Kiilto on kotimainen perheyritys, jolla on yli satavuotinen historia. Tällä hetkellä Kiilto toimii 11 maassa ja tuotantoa heillä on Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Tanskassa ja Venäjällä. Kiilto kehittää, valmistaa ja tuottaa kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden liimat ja palonesto, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet.

Vastuullisuus yksi toiminnan kulmakivistä

Kiilto on sitoutunut ympäristövastuulliseen toimintaa niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Lyhyen aikavälin tavoitteet koskevat esimerkiksi kierrätystä ja tehtaiden energiaratkaisuja. Pitkän aikavälin tavoitteena on mm. kehittää aiempaa ympäristöystävällisempiä tuotteita ja pakkauksia uusiutuvista luonnonvaroista.

Tavoitteenamme on olla alamme ympäristöjohtaja.

– Meillä täällä Kiillossa ympäristövastuullisuus on yksi toimintamme kulmakivi, ja tavoitteenamme on olla alamme ympäristöjohtaja, Kiillon asiakaskokemuksesta ja hankinnoista vastaava Vilma-Lotta Moisio kertoo

Tavoitteiden etenemistä seurataan tarkasti, ja osa niistä onkin jo erittäin hyvässä vaiheessa. Tavoite tuplata kierrätysperäisten ja uusiutuvien raaka-aineiden käyttö kemian tehtaillaan vuoteen 2025 mennessä vuoden 2018 tasosta on jo 74-prosenttisesti toteutunut, samoin pakkausten kierrättäminen ja kierrätysmateriaalien käyttö pakkauksissa on edennyt vauhdilla.

Kiillon tehdas Lempäälässä

Lempäälän tehtaan varastossa on huolehdittu hyvin pakkausmateriaalien kierrätyksestä.

Kiillolla on käynnissä myös erilaisia innovaatio-ohjelmia. Sisäisesti innovaatioita etsitään muun muassa Kiilto UP -kilpailun kautta, ja Kiilto Ventures puolestaan pyrkii rakentamaan erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa täysin uudenlaista liiketoimintaa sekä aiempaa kestävämpiä ratkaisuja korvaamaan tai kehittämään nykyisiä menetelmiä. Hyvä esimerkki tästä on kumppanuus Origin by Oceanin kanssa, joka kerää Itämerestä haitallista levää ja jalostaa siitä uusiutuvaa raaka-ainetta, jota Kiilto puolestaan testaa korvaavaksi raaka-aineeksi hygienia- ja puhdistustuotteisiinsa.

Kohti hiilitasapainoa

Kiillon Lupaus ympäristölle on koko toiminnan läpi leikkaava ympäristövastuullisuuden toimintamalli, joka koostuu vihreän energian, materiaalivalintojen, palveluiden sekä pakkauksien ja logistiikan osa-alueista. Näistä jokaiseen sisältyy omat osatavoitteensa, joista yksi on hiilitasapainon saavuttaminen vuoteen 2028 mennessä.

Hiilitasapainoa tavoitellaan vähentämällä energiankulutusta, siirtymällä kokonaan uusiutuvaan energiaan ja osallistumalla ympäristöhankkeisiin, joiden tarkoituksena on hiilinielujen lisääminen. Toimia on tehty monessa eri kohteessa, joista yksi on Lempäälään tehdas.

– Uusimme täällä Lempäälän tehtaalla pari vuotta sitten aurinkopaneelit, joita on 3060 kappaletta. Ne tuottavat tällä hetkellä 15 % kaikesta tehtaan energiasta. Keräämme myös tuotannostamme syntyvän hukkalämmön hyötykäyttöön lämpöpumppujen avulla, mikä on vähentänyt fossiilisen maakaasun käytön tarvetta merkittävästi ja pienentänyt CO2-päästöjä kolmanneksella, Moisio kertoo.

Keräämme myös tuotannostamme syntyvän hukkalämmön hyötykäyttöön lämpöpumppujen avulla, mikä on vähentänyt fossiilisen maakaasun käytön tarvetta merkittävästi ja pienentänyt CO2-päästöjä kolmanneksella.

Pitkäjänteisen vision toteutuminen vaatii myös motivoituneen henkilöstön, jotta toimet eivät jää suunnitelmien asteelle. Kiillolla henkilöstö seisoo ympäristövastuullisuuden takana – henkilöstötutkimuksen mukaan 92 % henkilöstöstä pitää yrityksen arvoja hyvinä.

– Vastuullisuuteen liittyvät arvot näkyvät toiminnassa joka päivä. Niistä aidosti välitetään omistajasta ja ylimmästä johdosta lähtien, Moisio vakuuttaa.

Henkilöstöä myös aktivoidaan miettimään uusia tapoja pienentää hiilijalanjälkeä, ja käytössä on järjestelmä, jonka kautta työntekijät voivat tehdä työhönsä liittyviä ympäristöhavaintoja, ja kehityspalsta, jossa he voivat jakaa kehitysideoitaan. Ympäristövastuullisuus ei jää työntekijöiden osalta vain ympäristöhavaintojen ilmoittamiseen, vaan se on myös osa henkilöstön tavoitepalkkiojärjestelmää.

Logistiikka osa ympäristövastuullisuutta

Ympäristövastuullisuus muodostuu monesta eri osa-alueesta, joista yksi on logistiikka. Kaukokiidossa taloudellinen ajo, optimoitu ajomäärä, tyhjäkäynnin välttäminen, uusi kalusto ja sopivien pakkausmateriaalien käyttö ovat toiminnassa jo arkea. Näiden lisäksi Kaukokiito pienentää hiilijalanjälkeään käyttämällä terminaaleissaan LED-valaistusta sekä uusiutuvaa energiaa: tuuli- ja aurinkovoimaa sekä maalämpöä.

Matias Hamnström, Kiilto, sekä Kimmo Mäkipää ja Timo Maijala, Kaukokiito.

Matias Hamnström, Kimmo Mäkipää ja Timo Maijala seuraavat, kun Kiillon tuotteita lastataan Kuljetusliike Y. Auramaan autoon.

Yhteistyö Kiillon ja Kaukokiidon välillä alkoi muutama vuosi sitten ja laajentui entisestään syksyllä 2020. Hyvin suunniteltu, optimoitu ja proaktiivisesti hoidettu logistiikka toimii ympäristövastuullisuuden tukena.

– Kaukokiidon asiakaspalvelu toimii ennakoivasti, minkä ansiosta saamme hyvissä ajoin ilmoitukset kuljetuksista ja voimme optimoida toimintaa sen mukaan. Näin saamme huolehdittua toimitusketjusta kaikissa tilanteissa, Kiillon logistiikkapäällikkö Matias Hamnström sanoo.

Hyvin suunniteltu, optimoitu ja proaktiivisesti hoidettu logistiikka toimii ympäristövastuullisuuden tukena.

Proaktiivisen asiakaspalvelun lisäksi Kaukokiito tukee asiakasta jakelun tehostamisessa ja VAK-kuljetuksissa neuvomalla ja ohjeistamalla tätä toimimaan oikein. Näin voidaan ennaltaehkäistä vaarallisten aineiden kuljetuksissa tapahtuvia ongelmia ja minimoida vaaratilanteiden riskit mutta myös vähentää turhaa ajoa ja optimoida toimituksia jakelualueittain.

Kiillon kumppanina Kaukokiito huolehtii myös teollisuuden kierrätettävien pakkausten palautuksesta takaisin tehtaalle. Koska toimitukset vaikuttavat niin Kaukokiidon, Kiillon kuin Kiillon asiakkaidenkin päästökokonaisuuteen, on niiden hoitaminen ympäristövastuullisesti erityisen tärkeää. Yhteisenä tavoitteena on entistä vastuullisempi toiminta ja puhtaampi tulevaisuus.