Ajankohtaista | | 28.4.2022
Kaikki pelaa Kaukokiidossa
Kaukokiitolaisuus on asenne, jossa ketjun jäsenet nostavat toistensa tasoa omalla esimerkillään. Samalla periaatteella rakennamme kasvua asiakkaillemme. Mittaamme suorituskykyämme, opimme tuloksista ja kehitymme yhdessä. Tarvitsemme myös ulkopuolista näkemystä. Jukka Jalonen toimi päivän valmentajanamme ja tuloksia syntyi.
Jukka Jalonen kävi maajoukkueteesinsä läpi liikennöitsijöiden kanssa, joista jokainen toimii myös Kaukokiidon hallituksessa. Kuljettajan paikalle istahti Kuljetusliike Kantola & Koramon toimitusjohtaja Ville Koramo ja aiheena oli, miten kaikki pelaa -teesi toteutuu Kaukokiidossa.
Jukka Jalonen:
– Tasainen peluuttaminen on perusta hyvälle joukkueelle. Kun kaikki pelaajat ovat sitoutuneet yhteiseen pelitapaan, niin sitä pystyy kehittämään. Miten Kaukokiitoa kehitetään?
Ville Koramo:
– Meilläkin pelin perusidea on säilynyt samana, mutta olemme tehneet Kaukokiidosta tavaran kuljettajan lisäksi myös tiedon kuljettajan. Tästä hyvä esimerkki on mobiilisovelluksemme, jonka IT-osastomme on luonut täysin omalla porukalla suunnittelusta toteutukseen. Tässä työssä on hyödynnetty laajasti koko organisaation osaamista. Varmasti markkinoiden paras sovellus, joka auttaa meidän kuljettajiamme tekemään asiakaskokemuksesta yhä paremman.
Ketju houkutellut paljon uusia osaajia
Jukka Jalonen:
– Maajoukkueet rakennetaan aina uusista aineksista. Kun pelaajat vaihtuvat, koneistoon tuodaan jotain uutta. Miten tämä Kaukokiidossa toteutuu?
Ville Koramo:
– Viimeisten vuosien aikana ketjuun on saatu paljon osaajia teknologian ja järjestelmien kehittämiseen. Meistä on tullut tosi ketterä IT-talo. Tämä on innostanut koko ketjua. Tieto siitä on kulkeutunut myös talon ulkopuolelle ja on tuonut meille uusia persoonia, etenkin nuoria, jotka haluavat nähdä oman kädenjälkensä tekemisessään. Nähdään, että ala on muuttunut ja että logistiikka-alalla tarvitaan tänä päivänä kuljettajien sekä terminaali- ja varastohenkilökunnan lisäksi monipuolisesti eri alojen osaajia.
Kehityksessä teot puhuvat puolestaan
Jukka Jalonen:
– Maajoukkueen teeseissä yksi tärkeä arvo on, että uskalletaan kysyä ja kyseenalaistaa oikealla hetkellä eli nostaa rohkeasti kissa pöydälle. Toimiiko sama mentaliteetti Kaukokiidossa?
Ville Koramo:
– Yhä enemmän ihmiset meilläkin tuovat uusia ideoita esille. Kyseenalaistetaan nykyisiä malleja ja löydetään uusia tapoja toteuttaa parempia asiakaskokemuksia. On halua ja kiinnostusta parantaa asioita jatkuvasti. Kyse ei ole mistään kehittämisen läpimurtoajattelusta, vaan kaikki lähtee pienistä asioista. Olemme halunneet luoda sellaisen hengen ja ilmapiirin, että ihmiset rohkenevat ja haluavat viedä asioita eteenpäin. Teot puhuvat puolestaan, ja ne nousevat merkittävään rooliin Kaukokiidossa. Strategisten kehityshankkeiden edetessä olemme saaneet entistä kirkkaammin huomata, miten osaavaa henkilökuntaa meillä työskentelee! Kun puhumme tulevaisuudesta tai tavoitteista, emme väitä olevamme koskaan valmiita. Kestävä kehitys edellyttää konkreettisia tekoja, teknologiaa ja ihmisiä, joiden kanssa Suomen vahvin ketju tehdään – nyt ja tulevaisuudessa.
Suomen vahvin ketju
Katso tästä muiden kaukokiitolaisten haastattelut – yllättävän paljon samaa meidän ja maajoukkueen ajattelussa on!