Kaukokiitolaiset | Tuuli Mäkelä | 21.4.2020

Kuljettajan ammatti on elämäntapa

Kuva: MMK Niemi

MMK Niemi Oy on kolmen miehen ja yhden ajoneuvoyhdistelmän kuljetusyritys Loimaalta. Isä Kimmo ja pojat Miki ja Miro Niemi ajavat Kaukokiidon elintarvike- ja kappaletavarakuormaa Satakunnassa ja pääkaupunkiseudulla päivin öin.

Kimmo kaartaa täysperävaunun loimaalaisen hallin pihaan ja tervehtii poikaansa Mikiä. Takana on yövuoro, ja kello on puoli seitsemän aamulla – on vuoronvaihdon aika. Auto on täynnä Satakunnasta noudettuja elintarvikkeita, kanaa ja perunoita. Kuorma toimitetaan jakelukeskukseen pääkaupunkiseudulle, josta ne kulkevat kauppoihin ja lopulta suomalaisiin koteihin. Miki istuu ratin taakse ja lähtee matkaan.

MMK Niemi perustettiin vuonna 2016, kun Kuljetusliike Y. Auramaa Oy kysyi Kimmolta halukkuutta lähteä alihankkijaksi Kaukokiidon ajoon. Kimmo, Miki ja Miro olivat työskennelleet jo aiemmin Auramaalla, joten Kaukokiito-ketjun toimintamalli oli miehille tuttu.

– Olen tehnyt pitkän uran kuljetusalalla ja työskennellyt monissa kuljetusliikkeissä. Auramaalle palaamiseen on syy: täällä on hyvä työskennellä, Kimmo kiittelee.

Kolmikon yhdistelmä on tien päällä sunnuntaiaamusta lauantaiaamuun, ja kuljettajaa vaihdetaan aamuisin ja iltaisin Loimaalla. Usein joku mehistä ajaa myös lauantaikeikkoja, jolloin auto seisoo vain sunnuntain vastaisen yön.

–Tarvittaessa käytössämme on muutama tuuraaja, jotta päästään kaikki osallistumaan perhejuhliin, Miro nauraa.

Kiinnostus syttyi jo lapsena

Kimmo on työskennellyt kuljetusalalla 36 vuotta ja ajanut kotimaankuljetusten lisäksi myös Saksan, Hollannin, Ruotsin ja Norjan liikennettä.

– Minulla oli pitkään oma yritys, jonka toiminta päättyi vuonna 2001. Samaan aikaan siskoni menehtyi, ja nelilapsinen perheemme kasvoi vielä siskoni kahdella lapsella. Työssä käyvä vaimoni oli tuohon aikaan käytännössä kuuden lapsen yksinhuoltaja, kun ajoin itse tavaraa Ruotsiin ja tein vielä Suomessa keikkoja lisätienestin toivossa. Lopetin ulkomaan hommat 2010. Nykyinen työ on rauhoittanut arkea, kun yövuoroja lukuun ottamatta voin nukkua yöt kotona. Ehdin nähdä lapsia ja lapsenlapsiakin, Kimmo kertoo.

Entisaikaan oli tavallista, että lapset kulkivat kuljettajana työskentelevän vanhemman kyydissä työmatkoilla. Nuo yhteiset reissut olivat vanhemman ja lasten yhteistä aikaa, ja sytyttivät moniin lapsiin sellaisen palon kuljetusalaan, joka kantoi aikuisikään saakka. Näin myös Niemen perheessä:

–Istuimme pieninä lapsina isän kyydissä ja opimme huomaamatta paljon alasta. Kotona meillä oli kymmeniä leikkirekkoja – olimme mieleltämme kuljettajia jo paljon ennen kortin saamista, Miro muistelee.

– Mikillä oli vielä yövaipat, kun hän oli ensimmäisiä kertoja reissussa mukana. Molemmille pojille kuljettajan ammatti ja autot ovat koko elämä, Kimmo kertoo.

– Mä en ole koskaan ajatellut tekeväni mitään muuta kuin tätä hommaa, ja nyt takana on jo yli kymmenen vuotta ammattikuljettajana. Olin lapsena kaiken vapaa-aikani ja koulujen lomat isän mukana. Nykyään lasten mukanaolo on kielletty turvallisuussyistä, mutta se oli sitä aikaa, Miki sanoo.

MMK Niemi ajaa palkitulla täysperävaunulla

Kalusto MMK Niemi

Niemen perheen täysperävaunu on saanut palkintoja ja tunnustuksia komeasta ulkonäöstään. Kuva: Jere Salonen

Miki on purkanut elintarvikekuorman jakelukeskukseen ja hakenut noutokuormat: perävaunussa on kappaletavaraa ja vetoautossa elintarvikkeita. Komea täysperävaunu herättää alan harrastajissa huomiota – Miki ja Miro ovatkin innokkaita ”tuunaajia”, ja auton ulkonäköä on vuosien varrella paranneltu hiljalleen omin käsin.

– Olen erityisen tyytyväinen auton sisustukseen, jonka tein vuosi sitten. Seinäverhoilujen teettäminen on melko kallista, joten keräsin vinkkejä ja tein itse. Auto sai viime kesänä Hämeenlinnassa vuosittain järjestettävässä Tavastia Truck Weekend -rekkanäyttelyssä tunnustuspalkinnon, ja etenkin seinäverhoilu sai kiitosta, Miro kertoo.

– Kyse on myös turvallisuudesta. Pojat ostivat, kunnostivat ja asensivat autoon pari vuotta sitten karjapuskurin. Satakunnassa liikkuu paljon peuroja ja hirviä, ja kolarin sattuessa karjapuskuri suojaa autoa ja kuljettajaa, Kimmo sanoo.

Kuljetusalalla työskenteleville suunnattu Ajolinja-lehti järjestää vuosittain Ärjy-kilpailun, jossa yleisö ja asiantuntijaraati valitsevat Suomen komeimman hyötyajoneuvon. MMK Niemi tuli vuoden 2019 kilpailussa toiseksi.

– Ihastelimme Mikin kanssa jo lapsena kuljetusalan lehdissä komeilevaa kalustoa, ja meillä oli seinillä julisteita kilpailun aiemmin voittaneista autoista. On aika siistiä, että nyt meille tuli samassa kisassa hopeasija, Miro hymyilee.

– Kuljettajan ammatti on meille elämäntapa, vietämme autojen parissa työ- ja vapaa-ajan. Mä olen kontannut autojen alla siitä saakka, kun haalarit ovat pysyneet päällä. Siitä huolimatta täytyy muistaa, että kuljettajan ammatti on ennen kaikkea asiakaspalveluammatti ja paljon muutakin kuin ajamista. Me kuljettajat olemme koko Kaukokiito-ketjusta eniten tekemisissä asiakkaan kanssa, ja kohtaamiset tulee hoitaa hyvin, Miki kertoo.

Päivä on vaihtunut illaksi, kun Miki saapuu takaisin Loimaalle. Miro odottaa jo hallin pihassa.


Kaukokiito-ketjussa työskentelee myös muita työntekijöitä useammassa sukupolvessa. Lue Seppo ja Joni Jaakkolan tarina.