Kaukokiidon asiakaslehti

Helteisestä Saksasta Hollannin Roermondiin

Saksassa lämpöaalto vastassa Olemme puolimatkassa, kun matkaa on takana yhteensä 746 km. Ajoimme Saksassa yhteensä yli 400 kilometriä kahden päivän…


Prologi Turku – Helsinki

Turkulaisia Helsingissä Tässä sitä nyt ollaan sitten, vihdoinkin matkalla Turusta Pariisiin. Lokakuun alusta lähtien olemme treenanneet yhdessä noin kolme kertaa…


Kenraaliharjoitus Vakka-Suomea kiertäen

Viikonloppuna, 15.–16. kesäkuuta, meillä oli kenraaliharjoitus, jonka aikana pyöräilimme kahden päivän aikana yhteensä 407 kilometriä. Aikamoinen viikonloppu siis! Lauantaina  lähdimme…


Digitaalinen rahtikirja – pala palalta kohti paperittomuutta

Paperirahtikirjaton toiminta ei ole ollut Kaukokiidossa vain tämän vuoden projekti, sillä aloitimme pilotoinnin Hollolan terminaalissa jo vuonna 2016. Syksyllä 2018…


Saariston Rengastiellä keltaisia Biancheja

Saariston Rengastie on virallinen matkailutie, jonka voit kulkea autolla tai polkupyörällä. Reitti on kokonaisuudessaan auki 31.5.–1.9.2019 välisenä aikana. Reitin varrella…


Kesätyö Kaukokiidossa

Miika Pasuri, 24, on nyt työskennellyt Kaukokiidon Vantaan terminaalin kesätyöntekijänä ajojärjestelyssä pari kuukautta. Hän sai vauhdikkaan lähdön uuteen työtehtävään, sillä…


Lounas Kasnäsissa

Jos joku olisi ehdottanut minulle vuosi sitten, että Olli lähdetäänkö helatorstaina lounaalle Kasnäsiin Turusta polkupyörällä, olisin varmaan ihmetellyt, että miksi…


Pyöräilevät lääkärit mukana matkallamme Pariisiin

Edellisessä tekstissä kerroin  treenaamisesta ennen matkalle lähtöä ja urheilijan ruokahuollosta ennen treenejä, treenien aikana ja harjoittelun jälkeen. Tässä toisessa osassa…


Riittävästi energiaa urheilusuoritukseen

Olen viime aikoina paljon miettinyt polkupyörällä ajaessa sitä, miten tärkeää onkaan syödä oikein ja juoda riittävästi ennen urheilusuoritusta. Kun on…


ICT-osasto kehittää Kaukokiidon digitaalisia sovelluksia

Olemme digitalisoineet toimintaamme viime aikoina erittäin aktiivisesti, ja muutokset niin järjestelmissä kuin toimintatavoissakin ovat olleet suuria. Perustana toimintatapojen muutokselle on…


Katarina Hellström-Peippo, Author at Päivin öin - Sivu 3 5:stä