Tanskalainen kodinkonemaahantuoja GRAM ja Kaukokiito-ketjuun kuuluva Kuljetusliike Finska ovat tehneet yhteistyötä jo 2000-luvun alkupuolelta asti. Yhteistyö onkin hioutunut vuosien myötä tiiviiksi, mutta mikä on saanut kansainvälisen yrityksen valitsemaan kumppanikseen juuri Kaukokiidon?
Asiakkaat | Katarina Hellström-Peippo | 10.1.2020
GRAMin kodinkoneet varastoidaan Kaukokiidolla
Sastamalalainen Kuljetusliike Finska on osa Kaukokiito-ketjua, mutta sen palveluvalikoima on hieman erilainen kuin monella muulla ketjun kuljetusliikkeellä. Kuljetusliike Finskan perustaja Ilkka Finska aloitti jätteiden kuljetukset vuonna 1972 ja perusti yrityksen virallisesti seuraavana vuonna. Vammalan Kaukokiidon, joka aluksi toimi nimellä Vammalan Tavarakuljetus Oy, Finskan perhe perusti vuonna 1989, mistä lähtien yritys onkin ollut osa Kaukokiito-ketjua. Kuljetusliike Finskan terminaali sijaitsi 18 vuoden ajan Teknikumin tiloissa Vammalassa, mutta vuonna 2006 he pääsivät muutamaan nykyiseen terminaaliinsa valtatie 12:n välittömään läheisyyteen.
Finska yhteistyöhön GRAMin kanssa
Kuljetusliike Finska ylläpitää varastohotellitoimintaa, jonka pääartikkelina ovat kodinkoneet, mutta ajaa myös tavaraliikennettä ja hoitaa jätehuoltoa. Varastoinnin lisäksi Kuljetusliike Finska hoitaa GRAMin paikallisen logistiikan, mutta pidempien etäisyyksien päähän, aina Pohjois-Ruotsiin asti, kodinkoneet kulkevat Kaukokiito-ketjun muiden liikennöitsijöiden kyydissä.
Täällä on isäntä talossa, ja se on tärkeää. On aina tuttu henkilö, jonka kanssa hoitaa asioita.
GRAMin historia alkaa tanskalaisesta takomosta vuonna 1901, mutta nykyään GRAM myy monenlaisia kylmälaitteita ja muita kodinkoneita Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Suomessa GRAM on toiminut vuodesta 1981 ja yhteistyö Kuljetusliike Finskan kanssa alkoi vuonna 2003, kun GRAM halusi tehokkaamman varastotilan Suomesta.
–Kun aloitimme yhteistyön GRAMin kanssa, varastomme sijaitsi Teknikumin tiloissa ison tavarahissin takana kolmannessa kerroksessa. Tavaroiden vieminen varastotiloihin oli aikamoista hommaa, kun kitisevään hissiin sai tungettua vain kolme lavaa kerrallaan ja hissi oli yhteiskäytössä muiden kerrosten yritysten kanssa, Timo Finska kertoo.
Yhteistyön aloittamista seuraavana vuonna yhteyshenkilö GRAMilla vaihtui ja GRAM päätyi irtisanomaan varastointisopimuksen, minkä seurauksena suomalaiset tilaajat joutuivat odottamaan kodinkonetilauksiaan aiempaa pidempään. Sopimus uusittiin kuitenkin vielä samana vuonna, sillä pitkät toimitusajat vaikuttivat myyntiin.
Henkilökohtaisesti ja laadukkaasti
Kuljetusliike Finska on pieni ja luotettava kumppani, jolla on tukenaan koko maan laajuinen verkosto. Yhdeksi Sastamalan ja Kuljetusliike Finskan eduksi GRAMin Suomen Country Manager Kimmo Vesterinen listaa sijainnin. Rauman satama on lähellä ja kustannustaso on Helsingin ruuhkaisia varastoja sopivampi. Finskan etuna kilpailluilla markkinoilla on myös tuttu pysyvä henkilöstö ja kasvollinen, henkilökohtainen palvelu.
–Täällä on isäntä talossa, ja se on tärkeää. On aina tuttu henkilö, jonka kanssa hoitaa asioita, Vesterinen vakuuttaa ja jatkaa:
–Finskalta löytyy inhimillisyyttä, kun tarvitaan apua. Oli kyseessä sitten hinta, toimituksen nopeus tai jokin muu asia, siihen löytyy aina ratkaisu.
Parempaa palvelua
Kun henkilöstö on sitoutunutta, jokainen pyrkii aina tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Vesterinen kehuukin Kuljetusliike Finskan ja Kaukokiidon laadukasta henkilöstöä, jonka ansiosta kuljetusvaurioiden määrä on saatu tehokkaasti vähenemään. Hyvin toimiva yhteistyö näkyy palvelun laadussa, ja se on huomattu monin paikoin myös kentälläkin:
–Eräs iso rakennusliike oli jossain vaiheessa vaihtamassa GRAMin maahantuomia kodinkoneita pois rakennuskohteistaan. Kun tieto muutoksesta saavutti työnjohdon, he vastustivat muutosta, koska halusivat säilyttää Kaukokiidon kodinkoneiden toimittajana. Kaukokiito kuljettaa GRAMin tuotteet ajallaan eri puolille Suomea ja kaikki tilatut koneet yhdellä kertaa, Vesterinen kertoo.
Kun pihaan tuodaan yhtenä päivänä kolme kontillista pakastealtaita, jokainen tietää, että homma on hoidettava heti eikä huomenna.
Pienelle toimijalle suurina erinä toimitettavat kausituotteet saattavat aika ajoin tuottaa päänvaivaa, mutta aina tehdään se, mitä luvataan. Kun pihaan tuodaan yhtenä päivänä kolme kontillista pakastealtaita, jokainen tietää, että homma on hoidettava heti eikä huomenna. Vahva paikallinen osaaminen ja luotettavat alihankkijat pitävät toimitusketjun liikkeellä ja kodinkoneet ehjinä maahantuojalta asiakkaalle asti.