Ihmiset ja paikat | Elisa Heikura | 26.5.2016

Kantola & Koramo Oy:n kvartaali on 25 vuotta

Janne Mikkilä

Viljami Kantola aloitti kuljetustoiminnan sodanjälkeisessä Suomessa kuljettaen Kuusamon Osuusmeijerin vientijuustoja Helsinkiin. Jo heti yrityksen alkumetreillä vuonna 1960 Kantola liittyi mukaan Helsingin Kaukokiito Oy:n toimintaan.

Samaan aikaan toisaalla Sulo Koramo, joka oli aloittanut liiketoimintansa 50-luvulla kuljettamalla soraa Kuusamossa, aloitti puutavaran ajon Kantojoelle. Vuonna 1968 Sulon vanhimmat pojat Jouni ja Jorma tulivat mukaan yrityksen toimintaan.

Kun vuonna 1982 veljekset Koramo osti osuuden Kantolasta, toiminnot yhdistettiin ja yrityksen nimeksi tuli Kuljetusliike Kantola & Koramo Ay.

Maailma sähköistyy, arvomaailma säilyy

Jo heti alkumetreillä käy selväksi, että Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy on ylpeä sekä paikallisuudestaan että perinteisyydestään. Yrityksen omistavat edelleen Koramon veljekset sekä veljenpojat ja sukupolvet ovat vaihtuneet jo kolmanteen. Toimitusjohtajana toimii Ville, kolmannen sukupolven Koramo, joka uskoo perinteikkyyden tulevan paitsi historiasta myös yhteisestä arvomaailmasta.

– Yrityksessämme on kautta aikojen ollut yrittäjähenkinen arvopohja, joka tarkoittaa sitoutuneisuutta, huolenpitoa, työllistämistä, rohkeutta, rehellisyyttä ja kumppanuutta. Tätä työtä tehdään perheelle; yhdessä joustetaan, puristetaan ja iloitaan, Ville kertoo.

Vanhemmalta polvelta Ville kertoo perineensä työnteon tärkeimmän periaatteen: yksikään asiakkuus ei ole itsestään selvä, vaan joka päivä asiakaslupaus on lunastettava uudelleen.

Kantola & Koramo

– Tämä on palveluammatti ja meidän on aina hoidettava, mitä ollaan luvattu. Osana asiakkaan tilaus-toimitusketjua meillä on suuri vastuu lunastaa lupauksemme myös jatkossa, kun maailma ympärillä muuttuu.

Tieto lisääntyy ja sitä on hyödynnettävä myös logistiikassa. Se sujuvoittaa arkea ja helpottaa toimintaa. Silti Ville uskoo, että jatkossakin ihminen on aina tärkein.

– Kuljettaja on yrityksemme paras käyntikortti, Ville toteaa tyynesti ajellessaan maisemakonttorissaan kohti Iisalmea.

Tulevaisuutta rakennetaan monilla murteilla

Kuusamosta lähtenyt kuljetustoiminta on laajentunut kattamaan Koillismaan, Kainuun ja Savon, uusimpina aluevaltauksina Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo. Halu kehittää alueen toimintaa ja vahvistaa Kaukokiidon asemaa tällä moniulotteisella markkina-alueella on valtava.

– Tätä työtä tehdään jalat maassa, paikallisten ihmisten kanssa, alueen yritysten kumppanina. Tiivis yhteistyö Kaukokiidon kanssa mahdollistaa laajan terminaaliverkoston ja yhteistyön myös muiden liikennöitsijöiden kanssa. Näin pystymme antamaan asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua, Ville kertoo tyytyväisenä.

Kuten Kaukokiitokin, Kantola & Koramo Oy haluaa olla pitkäaikainen ja luotettava kumppani.

– Haluamme olla läsnä maakunnissa ja kehittää toimintaamme pitkällä aikavälillä. Meille kvartaali on lähemmäs 30 vuotta, ei 3 kuukautta, Ville naurahtaa.

Lyhyesti

Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy

Perustettu: 1961

Kaukokiidossa: alusta asti

Työllistää: n. 250 henkilöä

Kalustoa: 90 omaa autoa

Terminaalipisteitä: 7

www.kantolakoramo.fi