Kaukokiito on paljon muutakin kuin maanteillä näkyvät ajoneuvoyhdistelmät. Kaukokiito tarjoaa asiakkailleen monipuolisia palvelukokemuksia, kuten varastointia.
Ihmiset ja paikat | Sanna Kekki | 20.5.2016
Kaukokiito tarjoaa myös varastointipalveluita
Kuvaajan nimi
Kaukokiidon liiketoimintaratkaisujen johtaja Timo Maijala kertoo, että Kaukokiidossa panostetaan tänä vuonna entistä enemmän logistiikkaratkaisuihin, jotka takaavat asiakkaille vielä nykyistä monipuolisemman palvelukokemuksen.
Maijala tarkoittaa ratkaisuilla esimerkiksi varastointiin liittyviä kysymyksiä.
Kaukokiidolla on ollut varastointitoimintaa 1970-luvulta lähtien esimerkiksi Tampereella, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä. Lisäksi Kaukokiidolla on mahdollisuus pienimuotoisempaan varastointiin 25 muulla paikkakunnalla, kuten esimerkiksi Vaasassa, Joensuussa ja Ivalossa – katso kaikki varastointipaikkakunnat tästä linkistä.
Olemme logistiikan monitaitureita, joilta kannattaa kysyä neuvoa myös muissa, kuin kuljettamiseen liittyvissä seikoissa.
Nyt varastointiliiketoiminta on tarkoitus tuoda yhä vahvemmin asiakkaiden tietoon.
– Voimakkain mielikuva Kaukokiidosta saattaa yhä olla liikenteessä näkyvät komeat ajoneuvoyhdistelmät. Haluamme laajentaa tätä ajatusta ja korostaa, että olemme myös muuta, Maijala sanoo.
Jäätelökioskit ja myönteinen palaute
Yksinkertaisimmillaan varastointi tarkoittaa, että kuorma pysähtyy hetkeksi terminaalin yhteydessä olevaan varastoon. Varsin usein tarvitaan kuitenkin myös pidempiaikaista varastointia.
Kaukokiito vastaa tähän tarpeeseen.
– Olemme logistiikan monitaitureita, joilta kannattaa kysyä neuvoa myös muissa, kuin kuljettamiseen liittyvissä seikoissa.
Maijala muistuttaa, että varastoinnin siirtäminen Kaukokiidolle on päätös, joka vapauttaa asiakkaalta yhä enemmän resursseja oman varsinaisen liiketoiminnan hoitamiseen. Halutessaan asiakas voi ulkoistaa varastonsa tai koko lähetystoimintansa Kaukokiidon hoidettavaksi.
Kaukokiidon Tampereen varastossa piti tänä keväänä majaansa muiden muassa viitisenkymmentä jäätelökioskia.
Kaukokiitolaiset kunnostivat, pesivät ja vaihtoivat kioskeihin teippaukset ennen kuin ne toukokuun alussa vietiin taas ulos.
– Kysymys on juuri tästä. Tarjoamme varastotiloja ja kattavan kuljetusverkoston. Olemme saaneet varastointipalveluistamme myönteistä palautetta.